Categories

TISLAAMO

Tornio Distillery

Viinanpoltolla on pohjolassa vuosisataiset perinteet. Viinan kotipoltto kiellettiin vuonna 1866 ja Suomessa vallitsi kieltolaki vuosina 1919-1932. Hallitsijat ja lait ovat vaihtuneet, mutta tislaustaidot ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle salaisena perimätietona.
Pontikka, korpikuusen kyynel, korpiroju. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta pohjoisen tisleet eivät ole koskaan olleet mitä tahansa tärpättiä. Arktisissa oloissa kehittynyt tinkimättömyys on hionut viinan valmistuksen todelliseksi käsityöläisyyden mestarinäytteeksi. Haluamme tuoda tämän salassa pysyneen lappilaisen taidon suuren yleisön tietoisuuteen avaamalla tislaamon Tornion Panimon yhteyteen.
Perinteet ovat meille tärkeitä, mutta lisäksi olemme täällä valtakunnan rajalla tottuneet omaksumaan uusia tuulia maailmalta. Yhdistämmekin vanhat käsityöläisperinteet nykyaikaisiin valmistusmenetelmiin ja arktiset raaka-aineet maailman makuihin luoden ensiluokkaisia väkeviä alkoholeja, liköörejä ja juomasekoituksia, joita voi syntyä ainoastaan revontulten alla.
Lisätietoa www.torniodistillery.com

Tornion Panimo on käsityöläispanimo, joka toimii edelleen samoilla sijoilla, mihin panimo rakennettiin jo vuonna 1873. Panimomme alla ovat alkuperäiset, 140 vuotta vanhat kellariholvit, jotka saavat pian uuden elämän viskikellareina.
Tornion Panimo - kaj.kostiander@tornionpanimo.fi |

Contacts /

For more information, please contact:
Tornion Panimo